Luomuviljelyn ravinne- ja kasvihuonekaasupäästöt todettiin pienemmiksi kuin tavanomaisessa tuotannossa – myös tuotekiloa kohti laskettuina. Tutkimus osoittaa myös, miten luomutuotannolla voitaisiin säästää miljardeja euroja vuodessa, kun ympäristöhaittojen kustannukset otetaan huomioon.
Münchenin ja Bonnin yliopistojen sekä Thünen-instituutin tutkimuksen tulosten mukaan luomuviljely edistää ilmasto- ja ympäristötehokkuutta. Saksan elintarvike- ja maatalousministeriön rahoittama tutkimus perustuu maanlaajuisen tutkimustilaverkoston koetuloksiin. Tutkimuksessa seurattiin 40 luomu- ja 40 tavanomaisen tilan ilmasto- ja ympäristövaikutuksia kymmenen vuoden ajan.
Tulosten mukaan luomuviljelyssä käytettiin 100 kiloa vähemmän typpilannoitusta hehtaarille kuin tavanomaisilla tiloilla. Vastaavasti typpiylijäämä oli 20 kiloa pienempi hehtaaria kohti. Tämän seurauksena typen päästöt ilmakehään ja vesistöihin ovat pienemmät.
Luomutuotannossa energiankulutus oli 50 prosenttia vähäisempää kuin tavanomaisessa tuotannossa ja erityisesti fossiilienergian kulutus huomattavasti pienempää. Tämä perustuu siihen, ettei luomussa käytetä fossiilienergialla tuotettuja keinolannoitteita ja synteettisiä torjunta-aineita. Samalla vähennetään ruuantuotannon riippuvuutta fossiilisista polttoaineista.
Vastaavasti kasvihuonekaasupäästöt olivat luomukasvintuotannossa hehtaaria kohden vain puolet siitä, mitä tavanomaisessa tuotannossa. Kun päästöt laskettiin viljakiloa kohti, ne olivat edelleen 20 prosenttia pienempiä, vaikka vertailussa otettiin huomioon luomun alhaisempi satotaso.
Pienempien päästöjen lisäksi luomutuotannossa myös sidotaan hiiltä ilmakehästä maaperään: tutkimustiloilla keskimäärin 270 kiloa hiiltä hehtaarille vuosittain. Vertailun vuoksi: Suomessa viljellyiltä kivennäismailta häviää hiiltä keskimäärin noin 220 kiloa hehtaarilta vuosittain. Luomussa hiiltä sitoutuu maaperän eloperäiseen ainekseen muun muassa monipuolisten typensitojakasveja sisältävien viljelykiertojen ansiosta.
Tutkijat myös laskivat hintalapun maatalouden ympäristöhaitoille. Koska luomuviljelyssä ympäristöhaitat ovat tavanomaista tuotantoa pienemmät, koituu yhteiskunnalle luomuviljelystä 750–800 euron kustannussäästöt jokaiselta hehtaarilta. Saksassa tavoitteeksi on otettu kasvattaa luomuviljellyn pinta-alan määrä 30 prosenttiin. Tämä tarkoittaisi neljän miljardin euron säästöjä vuosittain.
Teksti ja kuva: Noora Mantere