Aina silloin tällöin tulee vastaan kysymyksiä perinteisestä, mutta kuitenkin harvemmin meillä viljellystä kasvista nimeltään maa-artisokka. Kasviin liittyy monia mielenkiintoisia ominaisuuksia, mutta myös tiettyjä oikkuja, jotka on hyvä ottaa huomioon viljelyä suunniteltaessa.

Pitkänhuiskea jopa 2–3 metriseksi kasvava maa-artisokka (Helianthus tuberosus L.)  on auringonkukan sukulainen, vaaleita muhkuroita mukuloita tekevä kasvi. Sen on todettu Suomenkin oloissa olevan yksi suurimpia biomassan tuottajia peltohehtaaria kohti, ja mielenkiintoisen siitä tekee muutenkin sen monipuolisuus.

Maa-artisokka tuottaa ihmis- ja eläinravinnoksi kelpaavia mukuloita, mutta sen varret kelpaavat myös rehuksi tai biokaasun raaka-aineeksi. Keski-Euroopassa sitä viljellään energiakasviksi paikoin kylvämällä sitä keskipakolevittimellä mukulan palasista. Se kasvaa eloperäisillä lannoitteilla hyvin ja viihtyykin parhaiten multavilla mailla. Se on myös hyvä tuulensuojakasvi. Maa-artisokka sietää jopa ajoittaista meriveden käyttöä kastelussa.

Nyt kun biokaasun tuotantoa mietitään monella suunnalla, se olisi kenties omiaan viljeltynä siihen tarkoitukseen vähempiarvoisilla rantavyöhykepelloilla. Maa-artisokka toimisi hyvänä ravinnesiepparina ja biomassan tuottajana.

Hankalin puoli siinä on kenties pysyvyys, eli kerran maa-artisokalla ollutta lohkoa voi olla vaikea saada siitä uudestaan täysin puhtaaksi. Hämeen ammattikorkeakoulussa on tällä vuosikymmenellä kirjoitettu hyvä opinnäytetyö maa-artisokan viljelystä, joka kannattaa ilman muuta lukea ennen juurimateriaalien tilausta.

Mikko Rahtola

Puutarhatuotannon asiantuntija
neuvonta@luomuliitto.fi