Tasapainoinen ravintoaineiden saanti on ensiarvoisen tärkeää eläinten terveydelle. Nisäkkäiden lisääntymishetken lähestyessä niiden maidontuotanto käynnistyy, ja sen myötä kalsiumin tarve nousee merkittävästi. Jos rehun mukana ei saada riittävästi kalsiumia, aiheutuu siitä ongelmia, jotka vakavimmillaan aiheuttavat eläimen halvaantumisen ja jopa kuoleman.
Parasta kalsiumvajeen hoitoa on sen ennaltaehkäisyn huomiointi eläimen ummessaolokaudella. Ruokintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota, jotta pahoilta ongelmilta vältytään.
Kovin palkokasvipitoisia rehuja ei tule syöttää tiineyden loppuvaiheessa, koska ne sisältävät heinäkasveja enemmän kalsiumia ja voivat siten sekoittaa elimistön omaa kalsiumin irrotusprosessia. Rehuista tehtävät kivennäisanalyysit auttavat ohjaamaan kunkin rehuerän sille eläinryhmälle, jonka tuotantovaiheeseen ne parhaiten soveltuvat.
Toinen huomioitava seikka on, että rikkakasvipitoiset rehut eivät sovellu umpikauden eläimille. Erityisesti juolavehnä ja voikukka voivat erilaisella kivennäiskoostumuksellaan sekoittaa ruokinnan tasapainoa. Tämä on muistettava myös laiduntamisen kohdalla, eli ummessa olevien eläinten laitumen tulee koostua pääosin viljellyistä kasveista ja palkokasvien määrän on oltava maltillinen.
Annettavan lisäkivennäisen on oltava kalsiumpitoisuudeltaan alhainen, mutta samalla sisällettävä riittävästi muita kivennäisaineita ja erityisesti hivenaineita ja vitamiineja. Muistetaan, että kehittyvän jälkeläisenkin tarve esimerkiksi seleenin osalta on täytyttävä emon syömästä rehuannoksesta.
Huomio syöntikyvyn ylläpitoon
Liika lihominen umpikaudella altistaa ongelmille poikimisen yhteydessä, joten päivittäistä energiansaantia tulee eläimillä rajoittaa. Tätä ei kuitenkaan tulisi tehdä vain kuiva-aineannosta pienentämällä, vaan siirtymällä vähäenergisempiin rehuihin. Näitä voidaan syöttää sitten isompia määriä, jolloin pötsin tilavuus säilyy ja se on poikimisen jälkeen valmis ottamaan vastaan riittävästi myös vahvempaa rehua. Samalla rehun mukana saadaan annosteltua poikineelle riittävästi kalsiumia.
Mahan täyteisyys pitää eläimet samalla rauhallisempina ja stressittömämpinä. Mikäli rehuun tarvitsee saada lisää kuitua, voi nurmiseoksiin lisätä koiranheinää ja ruokonataa. Täydennyksenä voi syöttää myös kuivaheinää tai hyvälaatuista olkea.
Kalsiumia täydennysrehuista
Hieman ennen poikimista voidaan siirtyä kalsiumlisään, jolla saadaan tuettua elimistön omaa kalsiumin irrotusta. Kalsiumkarbonaatti eli ruokintakalkki on luomussa sallittu kalsiumin lähde. Sillä saadaan lisättyä kalsiumia ruokintaan suhteellisen helposti, mutta se ei kuitenkaan ole riittävän nopeasti vaikuttava akuutin kalsiumvajeen korjaamiseen.
Nopeavaikutteisista kalsiumin muodoista lypsylehmille on luomussa sallittu kalsiumkloridi, jonka avulla on mahdollista korjata akuuttia kalsiumvajetta. Sitä sisältäviä tuotteita on markkinoilla esimerkiksi Vilomixin liuosmainen NaturCalprox. Toiveita on, että lähiaikoina sallittujen listalle saadaan myös toinen nopeavaikutteinen kalsiumin muoto, kalsiumpropionaatti.
Vakavissa tapauksissa lääkehoito
Jos suun kautta annettavat kalsiumvalmisteet eivät ole riittävän tehokkaita korjaamaan tilannetta, tarvitaan eläinlääkärin apua. Kun eläinlääkäri antaa eläimelle lääkekalsiumia, on muistettava, että siitä tulee aina hoitokerta. Mahdollinen jatkohoito menee samaan hoitokertaan, kun kyseessä on saman sairauden hoito.
Tarkkailemalla eläimiä poikimisen lähestyessä ja sen jälkeen saadaan nopeasti reagoitua jo ensioireisiin ja todennäköisemmin vältyttyä vakavilta oireilta. Pahasta vajeesta ja halvaustilasta seuraa usein myös muita ongelmia, kuten energiavajetta ja kasvanutta utaretulehdusriskiä, jotka vaikuttavat koko alkavan lypsykauden tuotokseen.
Teksti ja kuvat: Pirkko Tuominen
Artikkeli on julkaistu alunperin Luomulehden numerossa 5/2024.
