kanat

Luomumunista kannattaa maksaa

Vaikka kananmuna on edullinen elintarvike, voi kaupassa luomumunista joutua maksamaan jopa kolminkertaista hintaa verrattuna tavanomaisesti tuotettuihin muniin. Kauppojen hyllyltä voi valita esimerkiksi virikehäkissä tuotettujen munien lisäksi lattiakanan munia sekä ulkoilevien lattiakanojen munia. Eroaako sitten luomumuna eri tavoin tuotetuista tavanomaisista munista niin paljon, että niistä kannattaa maksaa enemmän?

Kuluttajan kannanotto sekä eläinten hyvinvoinnin että luonnon puolesta 

– Kyllä kannattaa! Ostamalla luomumunia kuluttaja ottaa kantaa sekä eläinten hyvinvoinnin että ilman torjunta-aineita ja keinolannoitteita tuotetun tuotteen puolesta, toteaa kotieläintuotannon asiantuntija Katarina Rehnström Luomuliitosta. Hänen mukaansa luomumunien tuotanto eroaa kaikkein eniten tavanomaisesta vastaavasta eläintuotannosta. 

Luomukanalassa kanoilla on enemmän tilaa. Lattiakanalassa kanoja saa olla yhdeksän neliöllä, kun taas luomukanoja saa olla vain kuusi neliötä kohden. Luomukanoilla on lisäksi sekä enemmän tilaa istua orsilla että munia pesään kuin niin sanotuilla vapailla kanoilla. 

Luomumunia ei myöskään saa tuottaa pelkällä keinovalolla, vaan kanalassa pitää olla ikkunat ja luonnollista päivänvaloa. Kanalassa olevien ulkoluukkujen kautta eläimet pääsevät kesällä raittiiseen ilmaan ulkoilemaan sekä etsimään maasta matoja ja hyönteisiä ja nokkimaan tarhasta löytyvää vihreää kasvustoa. Luomutuotanto on sertifioitua tuotantoa, ja sääntöjä valvotaan tarkastamalla jokainen tila vähintään kerran vuodessa.

Ei synteettisille ainesosille ja GMO-rehuille 

Luomulisää maksetaan siis eläinten lajinmukaisemmista olosuhteista, mutta onko luomumuna tavanomaista kananmunaa terveellisempi? Luomukana syö lähes sataprosenttisesti luomurehua. Rehu tuotetaan ilman keinolannoitteita ja torjunta-aineita, ja maaperän kasvukunnosta ja luonnon monimuotoisuudesta pidetään huolta.  

– GMO-rehujen, synteettisten rehuainesosien ja väriaineiden käyttö on luomussa kokonaan kielletty, kertoo Rehnström. 

Näiden käyttö on tavanomaisessa munantuotannossa sallittua. Luomumunissa kananmunankeltuaisen väri tulee luonnollisista rehuainesosista, kuten maissista, viherjauhosta tai laidunruohosta. Synteettisten väriaineiden käyttö keltuaisen värin parantamiseksi on kielletty. Myös päivittäin jaettava virikerehu, kuten vaikka kaali ja porkkana, antavat keltuaiselle lisäväriä ja tarjoavat kanoille puuhastelun lisäksi luonnollisen vitamiinien lähteen.

Luomumunat ovat terveellisempiä 

Ulkomaisissa tutkimuksissa luomumunien on todettu olevan myös ravitsemukselliselta koostumukseltaan parempia kuin tavanomaiset munat. Luomumunat sisältävät enemmän omega-3 -rasvahappoja, vitamiineja ja hivenaineita. Tavanomaisista munista on lisäksi löydetty antibiooteille resistenttejä bakteereita. Luomumunissa niitä ei ollut. Luomukotieläintuotannossa myös lääkkeiden käyttöä on rajoitettu ja valvonta on tiukempaa. Varoajat lääkkeille ovat tavanomaiseen tuotantoon verrattuina kaksinkertaiset.

Lisätietoja: Kotieläintuotannon asiantuntija katarina.rehnstrom@luomuliitto.fi, puh. 040 9362 150